Venuksen perääntyminen 21/22 | Venus syntymäkartalla

Merkuriuksen perääntyminen lienee tunnetuin perääntyminen somessa nykypäivänä, mutta jokainen planeetta perääntyy omalla ajallaan. Kaikki perääntymiset vaikuttavat meihin eri tavoin.

Kun puhumme planeetan perääntymisestä (eng. retrograde) kyseessä on optinen harha, joka johtuu planeettojen liikkeiden nopeuserosta suhteessa maapallon nopeuteen. Tällöin taivaalle katsottuna näyttää aivan kuin planeetta lähtisi liikkumaan päinvastaiseen suuntaan. Ajan saatossa on huomattu, että planeetan perääntyvä liike kuin “kääntää” planeetan tuoman energian päälaelleen. Se myös saa meidät katsomaan ajassa taaksepäin, ja tekemään uudenlaisia valintoja.

Rakkauden planeetan, Venuksen perääntyminen voi vaikuttaa esimerkiksi ihmissuhteisiin, taloustilanteeseen tai arvomaailmaasi. Se perääntyy tällä kertaa kauriin merkissä, aloittaen perääntymisen 19 joulukuuta jatkuen aina 29 tammikuuta 2022 saakka.

Kauris on merkkinä hyvin järkevä ja periksiantamaton. Se symboloi kestävyyttä ja sitkeyttä, ja arvostaa elämässään asioiden pitkäikäisyyttä - oli kyseessä sitten ihmissuhteet, finanssit tai suunnittelmat. Kauris ei lähtökohtaisesti etsi mitään nopeaa, vaan haluaa täyttymystä elämäänsä pitkäaikaisesti.

Venus taas on rakkauden, ihmissuhteiden, arvojen ja rahan planeetta. Tinkimättömyys, arvojen, itsensä ja parisuhteen tutkiskelu on alkanut Venus kauriin aikana jo marraskuussa. Olemme eläneet jo perääntymisen varjo-aikaa siitä lähtien. Nämä samaiset energiat ovat hallitsevia aina maaliskuulle saakka.

Venus perääntyy

Mitä Venus symboloi?

Venus symboloi tarvettamme ja toimintaamme ihmissuhteissa, arvojamme ja sitä, mikä on pyhää, mitä varjelemme. Se edustaa rakkautta, ihastusta, finansseja, nautintoa ja asioita, joita arvostamme ja vaalimme.

Venus näyttää syntymäkartaltamme asiat, joita pidämme automaattisesti merkittävinä ja tärkeinä. Se kertoo myös siitä, millaisia ihmisiä kaipaamme ympärillemme sekä millainen on suhteemme materiaaliseen maahan.

Venus edustaa myös tärkeää roolia ihmissuhteissamme Marsin, kuumerkin, Merkuriuksen sekä laskevan merkin lisäksi. Se vetää usein puoleensa meille tärkeitä ihmisiä - saatat nähdä toistuvuutta esimerkiksi Venus- merkkisi ja ystäväsi tai kumppanisi aurinkomerkin välillä.

Mitä Venuksen perääntyminen tarkoittaa?

Venus perääntyy noin 18 kuukauden välein, noin 40 päivän ajan kerrallaan, aiheuttaen päänvaivaa kaikkeen Venuksen hallitsemaan, kuten ihmissuhteisiin, kiintymykseen, arvoihin, rahaan ja nautintoon.

Venus on yksi maata lähimmistä planeetoista, ja se perääntyy harvemmin kuin muut taivaankappaleet. Tämä tarkoittaa, että sen perääntymisen tuomat teemat ovat jollakin tavalla voimakkaampia kuin toiset – se mitä käymme läpi perääntymisen aikana vaikuttaa pitkään, ja luo pohjaa tulevan 1,5-vuoden Venus-teemoille.

Venus symboli

Venus kauriissa

Venus kauriin koko ajanjakso on syvästi maadoittava. Se testaa kestävyyttä ja kasvattaa - se saa meidät miettimään valintojamme. Pohdimme ovatko omassa elämässämme näkyvät Venuksen teemat, kuten arvomaailma tai taloustilanne sellaisia mitä haluamme ja ovatko ne kestäviä.

Venus kauris on hyvin arvokas ja pyhä. Venuksen perääntyminen on todella uudistavaa aikaa. Se saa sinut pohtimaan, millaisten asioiden kanssa haluat oikeasti työskennellä pitkäkestoisesti ja millaisista elämässä olevista olisi aika luopua.

Myös entiset ihmissuhteet tai niiden teemat saattavat palata elämään. Venuksen perääntymisen tuomat teemat eivät oikeastaan ole yllättäviä, vaan ne ovat odotettavissa, vaikka toiselta saattaa tuntuakin. Venuksen perääntymisen aika on aika harkita, mitä sinä oikeasti haluat. Nyt on aika kerätä rohkeutta ja sanoa se miltä meistä tuntuu.

Venus perääntyi viimeksi kauriin merkissä 2013-2014 vuoden vaihteessa. Kannattaa pohtia millaisia asioita kävit silloin läpi ja nouseeko samat teemat nyt pintaan?

Antaudu Venuksen tuomalle energialle, älä taistele sitä vastaan. Venuksen jumalatar rohkaisee sinua itsetutkiskeluun.

Venus kauriissa

Mitä Venuksen perääntyminen tarkoittaa minulle?

Katso syntymäkartaltasi mihin eläinradan merkkiin Venus asettuu ja missä sinulla on kaurista. Näiden teemojen parissa kannattaa tehdä nyt itsereflektointia.

Venus eläinradan merkeissä

Venus Oinas

Venus Oinaan tärkeimpinä arvoina on vapaus ja itsenäisyys. Hän etsii rakkaudessa nopeatempoisuutta ja pitää suhteessa leikkisyyttä ja eloisuutta jopa kaikista tärkeimpinä ominaisuuksina. Hän tarvitsee suhteessa kuitenkin paljon tilaa, eikä pidä siitä, jos kokee olevansa liian kahlittu.

Venus Härkä

Venus on härän hallitsijaplaneetta. Venus härkä arvostaa mukavuuksia ympärillään ja saa elämässään suurta nautintoa maanpäällisistä asioista, kuten tuoksuista ja ruuasta. Hän vaatii kumppaniltaan omistautumista ja etsii ihmissuhteissaan pitkäkestoisuutta - laatu korvaa määrän.

Venus kaksoset

Venus Kaksonen arvostaa älykästä keskustelua, mutta tylsistyy helposti mihinkään liian vakavaan. Hän etsii mentaalista stimulaatiota ja on ihmissuhteissaan usein hyvin utelias. Hän haluaa esittää kysymyksiä ja testata kumppaninsa älykkyyttä. Usein kaksonen kiinnostuu muista nimenomaan heidän mentaalisen puolensa vuoksi, eikä esimerkiksi ulkonäöllisistä syistä.

Venus rapu

Venus rapu on herkkä ja muita hoivaava henkilö, joka kaipaa ja arvostaa elämässään nimenomaan tunneperäisiä kokemuksia. Hän priorisoi asiat sen mukaan, mikä on hänelle itselleen henkilökohtaisesti merkittävää. Emotionaalinen side muistoihin on vahva.

Venus leijona

Venus leijona on lojaali kumppani joka jakaa rakkautta ja huomiota kumppanilleen, mikäli vaan löytää suhteen, jossa myös kokee itse olevansa arvostettu. Leikittely, hauskanpito ja juhliminen voivat olla leijonan tärkeimpiä arvoja elämässä. Voi olla myös hyvin dramaattinen ja huomionkipeä.

Venus neitsyt

Venus neitsyt on ihmissuhteissaan muista huolehtiva, analyyttinen ja rehellinen. Hän panostaa ihmisiin joista pitää, mutta vähät piittaa ihmisistä, joilla ei ole hänelle henkilökohtaisesti paljoakaan merkitystä. Osaa olla vaativa, ja usein tunnistaa oman arvonsa suhteissaan.

Venus vaaka

Venus on vaa’an hallitsijaplaneetta. Venus vaa'alle tärkeitä arvoja ovat huomaavaisuus, tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus . Vaaka on ihmissuhdekeskeinen tyyppi, joka kaipaa muita ympärilleen. Hän ymmärtää hyvin muiden ihmisten eriävätkin mielipiteet ja pystyy katsomaan asioita laajasta kuvasta käsin. Haasteena suhteissa on liiallinen toisten ihmisten miellyttäminen.

Venus skorpioni

Venus kaipaa tunnetasolla syvää yhteyttä toisiin ihmisiin. Hän ei ole kiinnostunut small talkista, mutta ei usein ole myöskään kiinnostunut paljastamaan syvimpiä ajatuksiaan. Siinäpä ristiriita. Ihmissuhteet ovat usein tämän henkilön elämää vahvasti transformoivia.

Venus jousimies

Venus jousimies vaatii vapautta ihmissuhteissa. Hän haluaa kasvaa ja oppia ihmissuhteissaan, ja vaikka olisikin romanttisessa suhteessa, ei hän halua "kadota" suhteeseen. Kumppanina hän on innostava ja seikkailumielinen, mutta toisinaan liian levoton ja mustavalkoisesti ajatteleva.

Venus kauris

Venus käyttäytyy usein hieman varauksellisesti. Kauris ei ole valmis luottamaan toiseen heti, vaan tarvitsee aikaa puntaroidakseen suhteen luotettavuutta. Hän on rakkailleen uskollinen ja lojaali, mutta voi joskus kokea vaikeaksi esimerkiksi kertoa rakkauttaan. Arvostaa kypsyyttä ja vieroksuu tietynlaista naiviuutta.

Venus Vesimies

Venus vesimies kaipaa sitä, että on samalla mentaalisella tasolla toisen ihmisen kanssa. Mielipiteiden ei tarvitse olla samoja, mutta asioista tulee keskustella laajasti ja monipuolisesti. Hän ajattelee useammin ryhmää kuin yksilöä ja voi omistaa "normista" poikkeavan arvomaailman.

Venus Kalat

Venus kalat arvostaa henkisiä asioita ja tekee usein kaikkensa rakkauden ylläpitämiseksi. Hän kaipaa romantiikkaa ja syvää yhteyttä toiseen. Venus kalat rakastaa rakastamista, ja onkin usein sydämeltään avoimesti empaattinen ja muista huolehtiva. Vaarana on kadottaa todellisuudentaju vaaleanpunaisten lasien taakse.

Previous
Previous

Polariteetit: Kaksonen ja Jousimies

Next
Next

Saturnuksen paluu